perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 20. luukku




Tänään sain avata Leenan lähettämän kolmannen ja samalla viimeisen paketin.  Hän oli paketoinut taidokkaasti tehdyn ja ideoidun lasten astiaston söpössä matkalaukun tyyppisessä laukussa.


Laukussa on kahdet kahvikupit aluslautasineen ja leivoslautasineen, kahvipannu, maitokannu ja sokerisirotin. Nämä ovat ihanat. Olet kekseliäästi ideoinut ja totetuttanut nämä. KIITOS!

Minä puolestani lähetin hänelle lastenhuoneeseen vähän tavaroita. Pyökkisestä säleverholistasta syntyi nuken sänky, johon ompelin patjan, tyynyn ja peiton sekä virkkasin päiväpeitteen. Tammesta tein pienen jakkaran ja etualalta löytyy puiset palikkakärryt, joilla voi leikkiä niin tyttö kuin poikakin. Lisäksi tein vihreästä metallilangasta pienen pöytäkuusen ja kranssin, jotka koristelin punaisin helmin.

Jennalle lähetin  omatekoisia kuusenkoristepalloja ja latvatähden.


1 kommentti:

  1. Suuret kiitokset erittäin runsaista paketeista jotka olen saanut sinulta. Nyt selvisi että jakkara on tammesta. Jalopuuksi sen ajattelinkin sekä pikkuinen sänky petivaatteineen on ihastuttava!

    VastaaPoista