Näytetään tekstit, joissa on tunniste hotelli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hotelli. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Virkattu sängynpeite ja putkityyny

 Olen aina tykännyt virkkaamisesta. Tätä päiväpeitettä olen virkannut aina silloin tällöin televisiota katsellessa. Mitään ohjetta minulla ei tähän ollut, vaan aloin vaan virkkaamaan ja kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja. Lankana on pellavan värinen puuvillalanka. Edellisessä postauksessa tekemäni pöytälamput ovat yöpöydillä.

Virkkasin myös sängyn päälle putkityynyn.

torstai 9. tammikuuta 2014

Kirjottu matto

Hotelliprojektini on hieman edistynyt. Olen tehnyt mattoja sinne.

 Huonekalut olen ostanut jo pari vuotta sitten ja ne tulevat hotellin johonkin huoneeseen. Saattaa olla, että vanhennan niitä hiomalla ja maalamaamalla vielä. Hotellirakennusta minulla ei ole, mutta teen irtotavaroita vähitellen.

 Takan olette nähneetkin jo aikaisemmin. Sen olen tehnyt itse.

Lähikuvassa matto on tämän näköinen. Pohjana on luonnonvalkoinen verhoilukangas ja kuvio on tehty ompelukoneella nutrian värisellä langalla.



tiistai 15. tammikuuta 2013

Takka

Suunnitteilla olevaan hotelliin on valmistunut takka. Se on tehty puusta.  Hotellirakennusta ei vielä ole edes sahattu, mutta teen tavaroita pikkuhiljaa.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Yöpöytiä ja pöytälamppuja


Taas on hotelliprojektikin vähän edistynyt. Pöydissä on sorvatut jalat ja ääriviivatarroja koristeena. Maalasin tarrojen päältä, että ne jäisivät vain hiukan näkyviin kohokuvioiksi. Lamput on tehty muoviroskista: Bliw-saippuapullon korkeista ja silmämeikkipullojen korkeista.

Tuunasin sänkyäkin hieman. laitoin sorvatuista tikuista etupäätyyn koristeet, jotta sain siitä paremmin yöpöytiin sopivan.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Yöpöydät


Tuunasin tätä aikaisemmin tekemääni pahvista sänkyä, koska en ollut sen ulkonäköön tyytyväinen. Jalkojen yläpäähän tein puuhelmista nupit ja päätyihin lisäsin vielä soikeat "peilit" pahvista. Lisäsin akryylimaalin päälle pari kerrosta lakkaa, jotta sain sängystä vähän kalliimman näköisen. Nukkiskurssilla tehdyt yöpöydät saivat samanlaisen maalauskäsittelyn kuin sänky. Matot olen virkannut kesällä ja niiden tilalle tulee sitten joskus jonkunlaiset arvokkaamman näköiset villa- tai silkkimatot. Kalusteet olen tehnyt haaveilemaani hotellia varten, jonka kalusteita teen pikkuhiljaa, vaikka itse hotellirakennusta ei ole vielä edes olemassa.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Petivaatteita


Tein Tilda-kankaista kaksiväriset petivaatteet vanhaan käyttämättömään sänkyyn. Tämä tulee suunnitteluasteella olevaan hotelliin, josta olen haaveillut siitä lähtien, kun näin Raija Maulan ihanan hotellin netissä.

En ole juurikaan perehtynyt petivaatteiden tekoon minikoossa ja niinpä tein kokeeksi tähän sänkyyn muhkean päiväpeitteen, jota tikkasin vähän keskeltä käsin. Reunoihin tein laskostuksen.
(Sänky on hotellikäyttöön vähän liian pelkistetty. Täytyy kai koristella sitä vähän tai lakata kiiltäväksi. Mitä sinä tekisit sille?)