sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Pormestarintuoli



Sateinen sää mahdollisti tänään pienen askarteluhetken. Vierashuoneeseen syntyi pormestarintuoli. Kaavat otin Nukkekoti Väinölä tapaan -kirjasta, mutta runkomateriaalina käytin miniaaltopahvia. Verhoilun tein omalla tavallani ja käytin antiikkinahkaa käsinojien päällä. Tuolista tuli moderni kiiltävän kankaan ansioista.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Vetohevonen ja korkkitaulu

Tällä viikolla on entisajan lastenhuoneen tavaroiden teko jatkunut. Nyt valmistui korkkitaulu ja vetohevonen. Hevosen häntä on omista hiuksistani ja harja on tekoturkista. Ohje löytyi Jane Harropin kirjasta Edwardian Era.

torstai 20. syyskuuta 2012

Harmaa parisänky

Sänkyjä ei ole koskaan liikaa ja jos on niin voihan niitä tehdä varastoon tulevia projekteja varten. Tässä parisängyssä ovat päädyt ja pohja pahvia, mutta jalat ja laidat puuta. Malli on otettu Freida Gray:n Dolls´ House Furniture - kirjasta. Kirjassa sänky on kauniisti koristemaalattu, mutta tykkään itse enemmän yksinkertaisista malleista. Mittoja on muutettu vastaamaan nykystandardeja.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Roskista tehyjä tavaroita

 Iltamyöhällä askartelin tämmöisen tummanpuhuvan valaisimen kynttilöineen eräästä muoviroskasta.
 



Saman roskan muista osista tein jalallisen kakkulautasen, herätyskellon ja "keraamisen" kukkaruukun.




Kakkupaperilla ja kakulla sekä kukilla täydennettynä ne näyttävät tällaisilta.
Ja alkuperäinen materiaali on tämännäköinen korjausteippilaite, jonka sisältä purkasin nämä neljä osaa, joista tein yllä olevat tavarat. Lisäksi tarvittiin vähän muutakin.

torstai 13. syyskuuta 2012

Puujunia


Nukkiskurssilla tehdään syksyn aikana lasten leluja.Eetua kiinnostivat kurssilla tehdyt uudet junat niin valtavasti, ettei uni tahtonut tulla illalla millään silmään. Poika istua nökötti tyynyn päällä ja katseli niitä ihmeissään.Mahtavatko pysyä ehjänä vilkkaan pojan leikeissä.Materiaaleina ilotulitusraketin tikut, grillitikut, jäätelötikut ja muovinapit.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Tekeillä oleva roomboxini sai sytyketikuista pähkinän värisen lautalattian. Ikkuna on valeikkuna, mutta ikkunasta näkyy maalaismaisema.Monelle tutut koulutaulut löysivät tähänkin huoneeseen. Ikkunan alla olevan avattavan rahin olen tehnyt jo muutama vuosi sitten. Alakoululaiset ovat ennen vanhaan leikkineet enemmän, mitä nykylapset. Junat ovat olleet kivoja leikkikaluja ja niinpä niitäkin on täällä kaksi. Pelikortit ovat jääneet lattialle hujan hajan. Mitähän niillä on mahdettu pelata?
  Koulupöydän yläpuolelle on ilmestynyt pieni liitutaulu liituineen. 

Huoneessa taitaakin asua useampia lapsia, ilmeisesti poikia, Hellyyttävä nalletaulu tuudittaa ylimmällä petillä nukkuvan lapsen uneen. Nallekuva on leikattu kirjontalehdestä. Sänkyvaatteiden teko on vielä kesken. Sängyn olen tehnyt grillitikuista, säleverholistasta ja puurimoista. Sänkyjen pohjana on pahvia.


maanantai 10. syyskuuta 2012

 Tauluja ei ole koskaan liikaa. Niitä on mukava vaihdellakin, jos on liikaa. Nämä tulevat entisajan lastenhuoneeseen.Ovat tuollaisia vanhan näköisiä.
Nämä puolestaan ovat huippumoderneja. Näissä on pahvin päälle liimattu omatekoista pellavapaperia ja sen päälle pieniä simpukoista. Kehyksissä puolestaan on tikkujen alla maalarinteippi ja liimaa on lisätty vain sen verran, jotta tikut liimautuvat yhteen. Teippi ei siis ole lopultakaan poistettu. Tikkuina on käytetty kahta eri paksuista grillitikkua ja kahvitikkuja.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Kirjoituspöytä kaikilla mausteilla

 
Vahasin aikaisemmin tekemäni pöydän ruskeaksi, jotta sain siitä sopivamman aloittamaani entisajan lastenhuone roomboxiin.. Tämä voisi olla vaikka kouluikäisen nuoren pöytä. Olen satunnaisesti tehnyt vanhan näköisiä tavaroita, mutta ne eivät ole löytäneet aikaisemmin paikkaansa mistään.
Ideoita pöydällä oleviin tavaroihin olen poiminut sieltä sun täältä. Ylähyllyllä olevassa kellossa on runko tehty laboratorioissa käytettävästä jonkinlaisesta testeristä, joka on maalattu. Päälle liimasin pienen helmen ja kellotaulu on leikattu mainoksesta ja musta rengas ulkoreunalla on kuulakärkikynästä. Kynttilänjalan runkona on sisarniitin puolikas, jonka ympärille olen kiertänyt rautalankaa. Kynttilä on valkoista sähköjohtoa. Kynäkaukalo on suklaarasiasta leikattu. Mustepullo on helmestä, paljetistä ja pätkästä rautalankaa.Valaisimessa on pari korunosaa, helmi, kuparilankaa ja lasiosa ampullista. Kirjetelineen olen taittanut pihdeillä korunosasta. Kirjekuorien avaamiseen tarkoitetun veitsen vuolin balsasta ja terä on haaraniitin piikki. Soittokello on tietenkin kulkusesta ja sorvatusta tikusta tehty. Kirjoitusalustan leikkasin vanhasta nahkalaukusta. Kirjoitusalusta päällä oleva punertava pötkylä on sinettivaha ja sinettileimasin jäi niin tuollaisen "musteen kuivaajan" taakse, ettei näy. Kirjepaperien päällä on lasinen paperipaino ja grillitikusta ja haaraniitistä tehty mustekynä. Oikealla reunalla on kullanvärinen pieni yllätysten rasia, jonka kantena on nappi. Sen edessä on pieni purkki, jonka keskellä on mustia harjaksia, mustekynän kuivaamista varten. Lisäksi on vielä pieni tumma purkki, jonka tein nyörin päähän laitettavasta metallisesta osata. Tulipa pitkä sepustus.

torstai 6. syyskuuta 2012

paperiaskartelua

Syksyn nukkiskurssi alkoi paperiaskartelun merkeissä. Monessa blogissa on esitelty tällaista ihanaa karusellia, joten mekin päätimme tehdä sellaisen. Tämä tulee entisajan lastenhuoneroomboxiin, joka on tekeillä. Ohje karuselliin löytyy täältä.
Toisena työnä syntyi nukkekodin nukkekoti ja tämä menee Emilian huoneeseen. Printti löytyi omalta koneelta, mutta on joltakin nettisivustolta, eikä alkuperä ole enää tiedossa.