torstai 2. toukokuuta 2013

Torikojut ja kaupat

Seinäjoen kansalaisopiston kevätnäyttely oli 20-22.4.2013. Olen toiminut siellä mm. kahden nukkekotikurssin ohjaajana ja esittelen lähipäivinä kyseisten kurssien satoa. Kurssilaisten työt herättivät valtaisaa kiinnostusta ja harrastuksen tunnettuus parani. Esittelen ensimmäiseksi torikojuja ja kauppoja.



 Eniten kiinnostusta herätti tämä Miian tekemä käsityöliike.


Liikkeessä myydään kankaita, lankoja ja nauhoja. Lankahyllyn materiaalin alkuperää moni arvuutteli. Liikkeessä näyttää olevan myös ompelupalvelu ompelukoneesta ja sovitusnukesta päätellen.





Kirjontalankojen valokoimaa

 

Liikkeeseen siivilöityy kauniisti valoa päädyssä olevasta ikkunasta.

Myyntipöydän päässä olevat kassit huomattiin.







Hyvät pitsi- ja nauhavalikoimat herättivät ihastusta.  Niitä on varmaankin tehty useita tunteja. Huovutetun sovitusnuken teosta oli moni myös kiinnostunut











Ensimmäisenä torikojuna on esittelyvuorossa tämä Helinän tekemä Tori-Kukka. Kukkia on tehty niin maalarinteipistä, kopiopaperista, helmistä, heteistä, jäkälästä kuin kynttilämanseteista puretuista osista.









Kauniita!






Näyttelyssä oli toinenkin kukkakoju. Se on Tertun tekemä. Täältä löytyy oikeita microkokoisia pajunkissoja. Jos joku tunnistaa tämän pajun nimen, niin kommentoikaa. Tämmöinen pitäisi saada oikeaan puutarhaan.
Kasvit on pääosin tehty kirpputorilta löytyneistä materiaaleista.

Arjan tekemästä kojusta löytyy tyynyjä, villalankoja virkatuissa koreissa, koreja, makrameesolmuin solmittuja amppeleita. Korit on kovetettu Paverpolilla.
Veikeä mopoileva asiakas on Aarne. 


Tämä koju on Heleenan tekemä.( Hän on esitellyt omia näyttelytavaroitaan tarkemmin omassa blogissaan.) Kojussa myydään villalankoja, vaatteita, kannuja, kankaita. Yksi kirjottu tyynykin löytyy. Lasitistikistä  löytyy leivonnaisia: ainakin kääretorttua. Kojun edessä oleva istutuslaatikko kukkineen on omasta mielestäni aivan erityisen kaunis. Miesasiakas on Heleenan tekemä myös.

Tässä vielä lähikuva kojun päädystä. Lankahyllykkö on tehty muovisesta labraihmisille tutusta muovilokerikosta. Kiva kierrätysidea!



 Tämä herkkukauppa on Tertun tekemä. Se on tehty hauskan malliseen muovirasiaan.

Tässä vähän lähempää otettu kuva vielä. Kakkujen kuorrutukset taitavat olla kimalleliimoilla tai kynsilakoilla tehtyjä. 


Terttu oli tehnyt myös tämän kojun, jossa myyntiin mattoja. Valikoimiin kuului monenlaisia mattoja. Veturimatto voisi sopia vaikka jonkun pikkupojan huoneeseen.

 Taina oli tehnyt useampia kojuja. Tässä ensimmäisessä kojussa myydään miesten kauluspaitoja, verhoja ja onpa värikäs isoäidin neliöistä virkattu päiväpeitekin mukana.

Tästä Tainan tekemästä kojusta on myyjä lähtenyt pois, koska hän on vetänyt "seinät" kiinni.  Rekeistä löytyy ainakin virkattuja ja neuleena tehtyjä vaatteita.

Kojusta löytyy myös kirjottuja tyyjä ja virkattuja liinoja.  (Kuva otettu muovilaatikon läpi:)

Tästä Tainan tekemästä kojusta en saanut otettua riittävän hyvää kuvaa päältäpäin, koska tämäkin on tehty muovirasian sisään. Tämä koju on kuitenkin eniten perinteistä myyntikojua muistuttava, koska myyjämummo istuu keskellä ja pöydät kiertävät ulkoreunoilla. Vasemmalta reunalta löytyy lasten leikkikaluja.

Pitkä värikä juna, vetokärryjä palikkoineen sekä vetohevosia.

Oikeasta reunasta löytyy valtava määrä vispilöitä ja puusta veistettyjä kauhoja, paistinlastoja jne.


Helena on tehnyt torin laidalle lyhdystä käsityökioskin. Myyjä on laittanut henkariin esille äitienpäivälahjaksi sopivan yöpaidan. Henkarit on tehty myyräverkosta leikatuista ja taivutelluista kappaleista.
 
Kankaita. lankoja ja nauhoja on hyvät valikoimat.

Torikojujen tekoon on käytetty aikaa kurssin puitteissa vain yksi ilta, joten jokainen on tehnyt kotona valtavasti töitä näiden toteuttamiseksi.

Kiitos!

4 kommenttia:

  1. Taitavia tekijöitä!! Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *Voi kiitos Anita! Itsellekin on kivä yllätys, kun samoilla ohjeille on syntynyt niin eri näköisiä tavaroita.

      Poista
  2. Mukava näitä on katsoa! Ovat hyvin erilaisia ja mielenkiintoisia!
    Omalla kojullani asiakkaana oleva Sergei ei oikeasti ole noin surkean näköinen, mutta nuoren neitosen kainalossa olo on harmistunut. "Niinkuin hän ny taluttajaa tarvittis."

    VastaaPoista
  3. Näitä katsoessa tulee itsellekin taas intoa ja inspiksiä. Mahtavia toteutuksia kaikki!

    VastaaPoista