maanantai 5. elokuuta 2013

Välipalaa retroastioista

Televisiossa on esitetty tänä kesänä 70-luvun elämää. Mummakin kertoi Emilialle ja Eetulle siitä. Erityisesti tuosta aikakaudesta muistuvat kirkasväriset muoviastiat. Mumma keksi, että Emilia ja Eetu voivat kokeilla, millaista on syödä kirkkaan keltaisilta lautasilta ja juoda saman värisistä mukeista.

Hyvin näyttää voileivät ja maito maistuvan. Onhan nykyäänkin muoviastioita, mutta ne ovat hieman kauniimpia, ainakin Emilian mielestä.

Voileivän päälliset on ostettu Doloresista. (Kananmunat, salami, kurkku ja tomaatti ovat siis massatankoa, josta on leikattu ohuita siivuja.) Sämpylät, voi ja juustot ovat omatekemiä.
Mutta tunnistatko, mistä keltaiset ja valkoiset lautaset ovat peräisin?

Materiaalina on muoviset pakkausalustat ja olen käyttänyt leikkaamiseen saksia. Tämä muovi on helposti leikattavaa, mutta kuitenkin aika tukevan oloista. Valkoisista tarjoiluastioista tuli hyviä ja  niiden alle voisi puusta tehdä vielä alustan, niin ne näyttäisivät tosi tyylikkäiltä.

6 kommenttia:

  1. Onpas herkullisen näköisiä voileipiä! Ja nuo oranssit astiat tuovat mulle oman lapsuuden mieleen... Meillä oli muuten pitkään mökillä käytössä 70-luvulta peräisin ollut muovinen kylpyhuonehyllykkö ja se oli juuri tuota samaa oranssia kuin nuo sinun upeat miniastiasi.

    VastaaPoista
  2. Tällaiset muovialustat pistän minäkin visusti talteen, niistä saa hyviä astioita ym.Kivaa retroilua!

    VastaaPoista
  3. Herullisen näköinen välipalapöytä. Lautaset ei ihan auennut,siis taiteltu jotenkin... Aivan aidot!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lautaset on pelkästään leikattu alustasta. Pienet lautaset tulevat alustan yhdestä ruudusta ja tarjoululautasissa olen jättänyt kaksi ruutua yhteen. Ruutuja voisi tietenkin olla kolme tai neljäkin. Leikatessa kannattaa jättää vähän reunoja, niin niistä tulee kauniimpia. Asian oivaltaa sitten, kun alkaa vaan leikata.

      Poista
  4. Mulla on kaappissa noita rasioita, kiitos ideasta!

    VastaaPoista