tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta 2014!

Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta ja Hyvää Uutta Vuotta 2014!

Toivottavasti tapaamme ensikin vuonna miniaskarteluiden merkeissä. Emilia odottaa kovasti iltaa, jotta tinoja voitaisiin valaa.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Emilian perhe oli Joulun pyhät poissa kotoa, mutta eilen oli työpäivä ja oli palattava kotiin. Koti on laitettu juhlakuntoon jo ennen matkalle lähtöä ja oli kiva tulla koristeltuun kotiin. Olohuoneesta löytyy tietenkin kuusi ja jouluisia koristeita pöydiltä.

Äiti ompeli jonain iltana kolme uutta sohvatyynyä. Äidin mielestä ne ovat tyylikkäät, mutta Emilian mielestä väri on ruma.

Sohvapöydällä on kolmen hopeisen kuusen ryhmä ja karkkikulho.
 
 Pystymuuri on koristeltu havuköynnöksellä.

Televisiopöytää on koristeltu jouluisin koristein.



keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 25. luukku

Jenna sai avata vielä yhden paketin joulukalenteristaan. Olin tehnyt hänelle ompelupöydän. (Ompelukoneenhan hän sai vähän ennemmin ja pöytään sopivan tuolin olen tehnyt viime vuonna.)

tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!

Meidän Jouluaattomme alkoi aamulla riisipuuron syönnillä.Puuron päälle laitoimme kaneli-sokeriseosta tai puolukkaa. Lautasina on perinteiset saviset astiat.

 Puuron kanssa söimme myös karjalanpiirakoita, sämpylöitä, juustoa, kurkkua ja tomaattia. Päälle joimme kahvia ja herkuttelimme pipareilla.

Palaan vuosittain mielessäni vaatimattomiin lapsuuteni jouluihin ja sisustin tämän huoneen sen hengessä.

Toivotan kaikille blogini lukijoille Rauhallista Joulua!

Joulukalenterin 24. luukku







Jennan tämän päiväinen joulukalenteripaketti piti sisällään hyllykön, jossa on perheen naisväen tarpeisiin monenlaisia kankaita.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 23. luukku




Muistin vasta nyt illalla, että minulla on vielä yksi paketti avaamatta. Tuikun paketista paljastui kaunis turkoosin ja vihreän värinen kattokruunu. Kerrassaan ihana!









Paketissa oli myös kaksi soikeaa piparkakkureunaista pöytäliinaa. Kiitos myös näistä!
 Minä paketoin hänelle nukkekodin lapsia varten punaiset palikkakärryt, vihreästä metallilangasta ja punaisista helmistä tehdyn kuusen ja kranssin, kynttilälyhdyn, ovikulkusen ja punaisen virkatun liinan. (Koko 1:16)

Tein Fimosta Jennan tämän päiväiseen pakettiin maksa- ja porkkanalaatikkoa.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 22. luukku

Tänään Jenna on avannut joulukalenteristaan paketin, johon olin tehnyt Fimosta naudanlihapaistin. Lautasena sen alla on helmiäisnappi. Taka-alalla olevan kuvun tein deodorantti rollipallosta, jonka sahasin tiheähampaisella sahalla halki.Hioin reunan hiekkapaperilla sileäksi. Lisäksi laitoin pakettiin jouluaterian kevennykseksi tomaatti-, kurkku- ja kananmunasiivuja. Niitä en ole tehnyt itse, vaan leikkasin ne valmiista massatangoista.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 21. luukku

Jenna on tänään avannut joulukalenteristaan paketin, jossa on Fimosta tehtyjä appelsiinejä, omenoita, pikkupullia ja pipareita.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 20. luukku




Tänään sain avata Leenan lähettämän kolmannen ja samalla viimeisen paketin.  Hän oli paketoinut taidokkaasti tehdyn ja ideoidun lasten astiaston söpössä matkalaukun tyyppisessä laukussa.


Laukussa on kahdet kahvikupit aluslautasineen ja leivoslautasineen, kahvipannu, maitokannu ja sokerisirotin. Nämä ovat ihanat. Olet kekseliäästi ideoinut ja totetuttanut nämä. KIITOS!

Minä puolestani lähetin hänelle lastenhuoneeseen vähän tavaroita. Pyökkisestä säleverholistasta syntyi nuken sänky, johon ompelin patjan, tyynyn ja peiton sekä virkkasin päiväpeitteen. Tammesta tein pienen jakkaran ja etualalta löytyy puiset palikkakärryt, joilla voi leikkiä niin tyttö kuin poikakin. Lisäksi tein vihreästä metallilangasta pienen pöytäkuusen ja kranssin, jotka koristelin punaisin helmin.

Jennalle lähetin  omatekoisia kuusenkoristepalloja ja latvatähden.


torstai 19. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 19. luukku



Sain tänään Tuikulta taidokkaasti tehdyn tuohisen puunkantokorin ja enkelikoristeen. Erityiskiitos kovatöisestä puunkantokorista!

Minä lähetin Tuikulle kesäisen istutuslaatikon kasveineen, ruukussa olevan kartiokuusen, kastelukannun ja ämpärin. (1:16-kokoa)

Lapsenlapselleni Jennalle paketoin lastenhuoneeseen nappinapapelejä, lego-pailkoita ja Puuha-Pete pelin.


tiistai 17. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 18. luukku

Tuikku oli lähettänyt minulle kauniin limen värisen olkinauhakorin, enkelitaulun ja kehyksiä täksi päiväksi. Kiitos!

Minä puolestani lähetin hänelle Sisustusliike Turkoosiin tuulahdukseen mattokangasta, josta hän voi leikata sopivan kokoisen maton ja kaksi pientä virkattua liinaa. Lisäksi tein lähelle kaksi helmikoristeista havukranssia.

Jennan pakettiin käärin ompelukoneen ja puisen ompelutarvikekorin, josta löytyy nauhoja, neulatyyny ja sakset.

Pöytäliina

Siivoustyöt ovat pikkuhiljaa edenneet Emiliankin kotona. Joka päivä on siivottu vähän, mutta valmista ei vielä ole. Äiti on ehtinyt myös ommella hieman. Keskeneräisenä ollut keittiön pöytäliina on valmistunut tänään siivoilujen välissä.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 17. luukku

Tänään Jenna sai paketoimani jouluiset pöytäkoristeet. (Nämä ovat sellaisesta suuremmasta joulukoristesarjasta, joita kaupoissa myydään.)

Joulukalenterin 14.-16. luukut

Joulukuun 14. päivänä sain avata jälleen Leenalta tulleen paketin. Otin siitä kaksi kuvaa, jotta sain nämä ihanuudet paremmin kuvattua. Banaanilaatikkoon oli pakattu kaksi mukia, leikkuulauta, pesuainetta, kirja ja Hota-pulveria.Taitavasti tehtyjä tavaroita. Kiitos!

Nuorille lukijoille lisätietoa Hota-pulverista. Se on entisajan särkylääke, jota kutsuttiin myös Intiaanipulveriksi paperipussin päällä olevan intiaanipäällikön kuvan mukaan.  Muistan itsekin lapsuudessani syöneeni sitä. Se maistui pahalle ja lääke oli pakattu ohuesta paperista taiteltuihin lippuhin, joista lääke kaadettiin suuhun. Tai sitten lääke kaadettiin kahvilusikan päälle ja vähän hienoa sokeria päälle ja siitä suuhun ja kulaus vettä päälle.

Banaanilaatikosta löytyi myös nämä erityisen kauniit tavarat. Ruskeasävyinen tarjotin, jossa kaunis kuva keskelle ja metalliset kantokahvat päissä, kaksi kynttilänjalkaa kynttilöinen ja huippuhieno kuulakärkikynä rasiassa, jonka läpinäkyvän kannen saa vedettyä sivuun.  Kiitos näistä ihanuuksista!

Paketoin Leenalle virkatun maton, soikean pöytäliinan ja kaksi pienempää liinaa, lampetit, metallisia tavaroita ja jouluisia pöytäkoristeita.

Jennalle paketoin 14. päivä pienen virkatun liinan ja kukkia maljakossa.

Jennan 15. päivän pakettiin käärin tekemäni juustotarjottimen juustoineen, viinirypäleineen. Tein myös pienen puukon juustojen leikkuuta varten.

16. päivänä Jenna sai avata paketistaan kuvullisen herkkutarjottimen. Tarjottimelle leivoin unelmatorttua ja suklaisia pikkupullia hillosydämellä.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 13. luukku

Jenna on avannut tänään paketistaan kartiokuusia isossa ruukussa. Niille taitaa löytyä sopiva paikka nukkekodin terassilta ulko-oven vierestä.

torstai 12. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 12. luukku

Tein Jennan tämänpäiväiseen pakettiin lastenhuoneeseen nuken kehdon. Lisäksi tein lippunauhan ja lasisista helmistä tuikkukynttilöitä. Lumiukko on ostettu tavara.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kynttilänjalka

 
Tein takan päälle kaksi korkeaa kynttilänjalkaa  ja keskimmäisenä olevan maxikynttilänjalan tai koristeen, mikä lieneekään.

Kynttilänjalan voi tehdä helposti korunosista.






Tarvikkeet
- tasapäinen korupiikki, pituus 45 mm
- helmihattu, halkaisija 10 mm
- rondelli,  halkaisija 8 mm
- metallinen helmi, pituus 25 mm
- rondelli, halkaisija 8 mm
- vahahelmi, halkaisija 8 mm

Työjärjestys
Pujota osat korupiikkiin kuvan mukaisessa järjestyksessä. Lisää väleihin hieman liimaa, jotta kynttilänjalasta tulee tukevampi.

Keksi kynttilänjalalle sopiva paikka.

Joulukalenterin 11. luukku


Tänään sain avata Leenan ensimmäisen paketin. Sieltä paljastui ihastuttava amaryllis, jonka tekemiseen on käytetty ohutta metallilankaa ja maalaamiseen eri värisiä kynsilakkoja. Kukkaruukkikin on kaunis. Lisäksi paketista löytyi vintage pyyheliinapeite, jonka kankaassa on kutomalla tehty kuviointi ja röyhelössä virkattua pitsiä. Metalliset ripustimet ovat myös keksiliäästi toteutetut. Tykkään näistä valtavasti. Kiitos Leena!

Itse laitoin Leenan pakettiin köynnöslaatikon kukkineen, linnunpöntön, koristekuuset ruukussa ja havuista tehtyjä koristeita.

Jenna sai tänään naisen kylpytakin, hajuvesiä ja saippuan.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Köynnös

Tykästyin lumitähtiin niin paljon, että piti tänäänkin vielä askarrella niiden parissa. Eilenhän niistä kerroin blogikirjoituksessani.Tein takkaa koristamaan köynnöksen, johon niitä liimailin. Idean köynnökseen sain täältä, mutta toteutin sen sitten oman makuni mukaan.

Joulukalenterin 10. luukku

Tälle päivälle olin käärinyt Jennan pakettiin pojan kylpytakin, pyyhkeen, shampoota, hoitoainetta ja rasvatuubin.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Lumihiutaleita

Jos Sinulta jäi eilinen ohjeeni lukematta, katso se täältä. Uusi lumihiutaleiden teko-ohjeeni on nimittäin saman kaltainen sen kanssa.

Jos eilisen grillikatselmuksen tuloksena tulit niin nälkäiseksi, että jouduit ostamaan syötävää sellaiselta grilliltä, jossa ruuat pakataan valkoiseen polystyreenialustaan, on Sinulla tämän päivän ohjeeseen tarvittava materiaali valmiina. Lisäksi tarvitset vain Fiskarsin Snowflakes-kuvioleikkurin ja sitten vaan leikkelemään ihania kimmeltäviä lumihiutaleita. Näistä tosiaankin tulee materiaalin ansiosta kimaltelevia.

Lumihiutaleilla voit  koristella joulupöytää, paketteja tai kortteja. Lankan pujottamalla voit tehdä niistä vaikka mobilen, joulukuusen koristeita tai koristenauhoja.

(Kuvassa oleva Fiskarsin kuvioleikkuri ei ole tähän tarkoitukseen paras mahdollinen työväline, koska ne välit, joihin polystyreenilevy pitää työntää, ovat aika ahtaat. (Tällä keikkurillahan saa tehtyä kolmenlaisia "kulmia". ) Työ kuitenkin onnistuu, joten tämä on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen idea. 

Joulukalenterin 9. luukku

Jennan nukkekodin isä on ahkera saunoja. Olin lähettänyt hänelle ompelemani kylpytakin, oluttölkin ja makkaralenkin, jotta saunomisnautinnosta tulee täydellinen.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Kaurapipareita

Jos nukkekodin emännällä on jouluvalmistelut vielä pahasti kesken, tässä tulee superhelppo kaurapipareiden ohje.


Työjärjestys
1. Tutustu ensin paikkakuntasi grilleihin ja kiinnitä erityisesti huomiota siihen, minkä värisiin polystyreeni pakkauksiin he pakkaavaat hampurilaiset ja ranskalaiset. Tutustumiskerroksen jälkeen valitse se grilli, joka käyttää bees-värisiä pakkauksia.

2. Jos haluat nauttia sekä syömisestä että askartelusta, valitse pakkauksen sisällöksi jotain maukasta. ja syö se pois. Mutta jos haluat päästä askartelemaan mahdollisiamman nopeasti, voit ostaa vain pelkän pakkauksen. Jos pakkaus on säilynyt tyhjänä, pääset leikkelemään pipareita saman tien kuvioleikkureilla. Mutta jos pakkauksessa on ollut jotain ruokaa, pese pakkaus ensin astianpesuaineella puhtaaksi ja kuivaa pyyhkeellä.

Piparit ovat todella nopeita tehdä ja varttitunnissa niitä valmistuu monen nukkekodin tarpeisiin. Jos päätät koristella niitä, menee aikaa vähän kauemmin.