maanantai 31. joulukuuta 2012

Hyvää Uutta Vuotta 2013!

Joulun aika meni Emilian perheessä toisella tavalla kuin oli etukäteen suunniteltu. Eetu-poika joutui ennen joulua yllättäen sairaalaan ja vietti joulunkin siellä. Nyt on kunto parantunut ja uutta vuotta vietetään kotosalla. Emilia on ottanut tinakauhan ja tinat esille ja toivoo, että pian päästään valamaan uuden vuoden tinoja.

Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille blogiystäville ja hyvää uutta vuotta 2013. Toivottavasti tapaamme ensi vuonnakin!

tiistai 25. joulukuuta 2012

Extraluukku

Tein Anjalle yhden extrapaketin, jossa oli pieni virkattu matto, seinävaate ja kolme patalappua.

Simona oli tehnyt minulle tälle päivälle paketin, josta löytyi korvakorut. Kiitos kovasti!

maanantai 24. joulukuuta 2012

24. luukku

                           Viimeiseen kalenteripakettiin olin käärinyt Jennalle nukkekodin nukkekotikaapin.

           
                             Joulukuun alussa oli Jennalla paketteja tälläinen määrä ja kaikki on nyt avattu.

                       Kiitos kalenterivaihtoon osallistuneille ja Hyvää Joulua!


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

23. luukku

Toiseksi viimeisestä kalenteripaketista sai Jenna tekemäni koulutuolin perheen tyttökoululaiselle.

lauantai 22. joulukuuta 2012

22. luukku

                         Jennalle olin tehnyt tämän päivän kalenteripakettiin valkoisen keinuhevosen.

Syksyn aikana olen saanut Tertulta monenlaisia askartelutarvikkeita ja kiitoksena niistä tein hänelle kaikenlaista sinisävyistä, koska hän on sinisen ystävä. Pakettiin olin laittanut sinisen virkatun maton, keinuhepan, lapsen kokoa olevan neulemyssyn ja -huivin.
                                Lisäksi paketissa oli piparileivontapäivään sopivia tavaroita.

perjantai 21. joulukuuta 2012

21. luukku

Tämän päivän joulukalenterista paljastui Jennalle nalletaulu, vihreitä kuulia ja pinkkejä pikkuleipiä. Jalalliset vadit olen tehnyt metallisista korun osista ja muovisesta kananmunakennosta leikatuista kappaleista.

Tämän ihanan lumihiutalepallon sain Heleenalta jo marraskuun puolella, mutta esittelen sen teille vasta nyt. Lapsuudessani tällaiset koristeet olivat harvinaisia ja minunkin mielestäni ne olivat kauneinta, mitä tiesin. Monta kertaa on elämäni varrella ollut mahdollisuus ostaa tälläinen, mutta ei vaan ole tullut ostettua. Eräässä lehdessä oli tälläisen teko-ohje hiljattain ja siitä oli puhetta nukkiskurssilaisten kanssa ja kerroin samalla tästä omasta haaveestani. Heleena pani tämän korvansa taakse ja oli hankkinut minulle tämän. Tämä on niin ihana, että olenkin istunut sitä katsellen ja heilutellen päivittäin. Kiitos vielä.

torstai 20. joulukuuta 2012

Tehokasta työskentelyä viime tipassa


 Joululeivonnaisten leipominen on jäänyt Emilian perheessä näin myöhäiseen ajankohtaan. Äidillä on ollut töissä niin kiirettä, ettei hän ole jaksanut aloittaa leipomista. Tänään töiden jälkeen hän oli energinen ja Emilian avustuksella pantiin "tuulemaan". Piparit ovat tässä työn alla ja niitä saadaan pian maistella.

Urakka aloitettiin kuitenkin leipien, limppujen ja patonkien leipomisella, joita tulikin valtava määrä. Mahtavatko mahtua pakastimeen.

20. luukku

Keppihevonen ja nalletaulu olivat tämänpäiväisessä Jennalle lähettämässäsi kalenteripaketissa.

tiistai 18. joulukuuta 2012

19. luukku

Päivän päiväisenä kalenteriyllätyksinä Jenna on saanut kynttilä-/kukkaistutuksen ja ovikoristeen.

18. luukku

Tämän päivän kalenteripakettiin olin laittanut ison virkkaamani maton, nalletaulun ja joulukuusen valosarjan.


Tälle päivälle ei minulla ollut kalenteriluukkua avattavana, mutta postilaatikosta löytyi kirje, josta paljastui arpapalkinto Tainalta Nukkekoti Jiestä. Makeita kakkuja, pullollinen punaista juomaa, kahvipannu, hajuvesipulloja, joissa kahdessa on ruusukorkit. Lisäksi oli kolme mattoa.  
Kiitos valtavan paljon häistä ihanuuksista, Taina:)

maanantai 17. joulukuuta 2012

17. luukku

Jennan nukkekodin lastenhuoneeseen tarkoitettuja tavaroita olin paketoinut tämän päivän pakettiin. Kissanaulakon tein muovisesta napista, johon porasin reijän koukkua varten. Nukkekodissa asuu pieni poika, jolle autotaulu on tarkoitettu.

Tämänpäiväistä Anjalta saamaani pakettia olen jännittänyt kaikista eniten, koska toivoin, että siellä olisi juuri noita "Anja The Nurse"-laseja, joita olin nähnyt hänen tehneen kalenterivaihtoon jollekin toisellekin. Lasit on tehty injektio- tai verinäyteneulan suojuksista eli holkeista ja niitä sain siis neljä. Lasien alla on kaunis konristeellinen tarjotin. Lisäksi sain kolme upeaa maljakkoa kukkineen, lautasellisen herkullisia leivoksia ja kaksi taulua. Nämä tavarat menevät keskeneräisenä olevaan kahvilaani.
Kiitos valtavan paljon näistä ihanuuksista, Anja :)

Anjan pakettiin olin puolestani käärinyt ison virkatun maton, kaksi tyynyä, kuvateoksen Les grands boulevards ja pöydälle laitettavan madonnavalokuvakehyksen.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

16. luukku

Jenna sai tänään avata 16. kalenteripakettinsa. Sieltä löytyi tekemäni perhostaulu, suurennuslasi ja liitutaulu liituineen. (Perhoset on leikattu paperilävistimellä taskuallakan karttasivuilta.)
 Simonan pakettiin olin käärinyt omatekoisen maton, tarjotinpöydän ja havukoristeen oveen.

Simonalta saamastani paketista löytyi kauniissa kultakantisessa laatikossa söpö piipunrassinalle ja jalallinen tarjoiluvati aikaisemmin saamalleni täytekakulle. Lisäksi paketista löytyi minikokoista lahjapaperia.
Kiitos oikeain paljon :)

lauantai 15. joulukuuta 2012

14. ja 15. luukku

14. päivän kalenteripakettiin olin käärinyt Jennalle kukkivan puun ruukussaan, ämpärin ja kastelukannun.

15. päivän kalenteripaketissa oli Jennan nukkislapsille leikkikaluja.

14. päivä.    Simonalle olin paketoinut metallilangasta tehdyn kuusen ja kranssin. Lisäksi paketista löytyi kaksi virkattua hattua ja huivia.Huivit ovat haarukkapitsiä.
15. päivä.    Simonan pakettiin olin laittanut virkatun maton ja pöytäliinan, pöytälampun, käsilaukun ja hajuvesipulloja.
 Itse sain 14. päivä Simonalta jostain erikoisesta materiaalista tehdyn hatun ja pikkuruisen kellon.
Nämä postikortit olivat jääneet pakettiin, enkä ollut huomannut niitä. Onneksi löysin ne jälkikäteen.
                          Kiitos Simona :)
15. päivä sain Simonalta karkkirasian ja seinäkalenterin. Kiitos Simona :)


torstai 13. joulukuuta 2012

13. luukku

Jennan kalenteripakettiin olin tälle päivälle virkannut ison ja pienen soikean pöytäliinan ja tehnyt kaksi pöytälamppua. Väritykseltään nämä sopivat hänen olohuoneeseensa.

Simonalta Romaniasta sain tämän päivän paketissa neljä mustaa lautasta ja kahvipannun.
                                                             Kiitos Simona :)

                    Minä laitoitoin puolestani Simonan nukkekodin lapsille värikkäät palikkakärryt ja hakan.


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

12. luukku

Jennan nukkekodin lapsukaiset saivat tänään lammasvetolelun ja hassun näköisen pöytälampun. Joulukalenteripakettien avaaminen on niin hauskaa, että aamu-unisetkin heräävät vaivatta pakettien houkuttelemina.

Tänään minullakin oli kaksi pakettia avattavana. Romaniasta asti Simonalta tulleesta paketista löytyi ruusuin koristeltu täytekakku ja kakkukirja.
                        Kirjan sivuilla on kakkujen ohjeita kuvineen. Kiitos Simona :)

Simonalle olin itse vastavuoroisesti lähettänyt paketin, jossa oli nalletaulu, seinään kiinnitettävä simpukkataulu, kissanmuotoinen ripustuskoukku javalkoinen keppihevonen.


Anjalta saamassani paketissa oli ruskeasävyinen taljamatto, kaunis kukkakuvioin kirjailtu käsilaukku , samettilakki, elefanttikoriste ja bunkakirjailtu seinävaate, jossa aiheena on syksyinen omenapuu punaisine omenoineen. Kiitos Anja :) 
Anjalle paketoin puolestani kaksi taulua,soikean virkatun pöytäliinan, kuparilangasta punotun jalallisen korin ja kaksi kyttilänjalkaa. Lisäksi paketissa oli pienempi virkattu pöytäliina ja naisten laukku.

tiistai 11. joulukuuta 2012

11. luukku

Joulukalenterin 11. päivän pakettiin olin paketoinut Jennalle pyökkisestä säleverholistasta tekemäni hyllykön ja XMAS-koristeen.

maanantai 10. joulukuuta 2012

10. luukku

Värikäs pöllömatto ja hakka löytyivät Jennan joulukalenterin tämänpäiväisestä luukusta. Olen tehnyt maton T-paita siirtopaperin avulla ja hakan sytyketikun ja coctailtikun pätkistä.

Itse sain Helenalta paketin, jossa oli punaista kangasta valtavan ison pala, jossa yhdessä kohdassa oli konekirjontana lumihiutale.Antaja tekisi itse kirjontakohdasta kuusen alusmaton. Lisäksi oli kullanvärisistä helminauhaa, josta voi ottaa palloja kuuseen koristeeksi.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

9. luukku

Puinen jakkara ja simpukoin koristeltu puurasia ovat Jennan tämän päivän kalenteripaketissa.( Jakkaran olen tehnyt Marian kirjan ohjeella.)

 
 Tänään minullakin oli avattavana Anjan ensimmäinen kalenteripaketti. Paketti oli veikeän näköinen ympärillä olevan kangasnauhan ansioista.
Paketin sisältä löytyi juuri Emilialle tarkoitetut tavarat: ohuesta puuvillasta ommeltu kesämekko kauniissa henkarissa, kissataulu ja vaalean punainen raitamatto. Joulusiivoja ei vielä ole tehty, mutta nämä menevät Emilian huoneeseen, niin kuin Anja ne on tarkoittanutkin. Paketin ympärillä olevasta nallenauhasta teen pikkuveli Eetun huoneeseen taulut tai tyynyt.

Anja oli ommellut täydellisesti istuvan mekon ja pitihän sitä sovittaa heti. Tyttö vaati, että hän haluaa näyttää kaikille, kuinka ihana se on. (Varastosta ei meinannut löytyä kuvausta varten sopivan väristä aluspaitaa ja näillä halvoilla EM-nukeillahan on se ongelma, että piipunrassit näkyvät.) Kiitos Anja, valtavan paljon:)

Pakeoin Anjalle omatekoisia tavaroita: vanhan mallinen vedettävä puuhevonen, ranskankielinen Saapasjalkakissa-kirja, hakka-leikkikalu ja ilmoitustaulu, jossa on ranskalaisia valokuvia ja tekstejä sekä pitsikukkia.

lauantai 8. joulukuuta 2012

8. luukku

Pienen virkatun maton ja seinähyllykön oli käärinyt Jennan kahdeksanteen kalenteripakettiin.

Sirkka-Liisalta sain tällaisia tavaroita nukkiskurssin viimeisellä kerralla. Paketti tuoksu on huumaava: mansikkaa ja santelipuuta (tai jotain muuta). Vaaleanruskeassa keramiikkakulhossa on kaunis vedenvihreä sisusta. Iso ruskea puusta tehty soikeaksi jyrsitty esine voisi olla vaikka seinälle kiinnitettävä hyllykkö tai kukkien istutusalllas. Punaisista "tonttulakeista" voisi askarrella vaikkapa tonttuja. Violetti kukka pääsee johonkin kukkaruukkuun kukkimaan. Kiitos :)

perjantai 7. joulukuuta 2012

7. luukku

Jennan nukkislapset saavat tänään leikkiä paketoimillani palikkakärryillä ja pienellä talolla.